2/2016-17 Kunnioita Peliä

Sarjakausi on taas käynnissä. Vanhimmat ikäluokat ovat pelanneet parin viikonlopun ajan sarjapisteistä. Jatkoa seuraa muutaman viikon sisällä, kun nuoremmat joukkueet aloittavat myös sarjakautensa.

Suomalaisen jääkiekon strategiaan kuuluu yhtenä neljästä elementistä kunnioitus. Tarkoitus on, että pelitapahtuma on positiivinen kasvuympäristö, jossa onnistumisille ja epäonnistumisille on tilaa. Peli on entistä turvallisempaa. Valmentajat ja tuomarit saavat työrauhan.

Kunnioita peliä -ohjelma on suunniteltu, jotta suomalainen jääkiekko olisi reilumpaa kaikille sen osapuolille. Kyse on jokaisen pelin eri roolissa toimivan – pelaajien – valmentajien – tuomareiden ja vanhempien keskinäisestä kunnioittamisesta. 

 

Kunnioitamme toisiamme, jolloin kaikki voittavat!

Esimerkki kunnioituksesta nähtiin viikonloppuna, kun GrIFK:n edustusjoukkue, Oravat, palkitsivat taustavoimansa ja toimitsijatehtävissä kunnostautuneen Saila Kuutin arvokkaasta työstään. Samalla palkittiin myös pitkäaikainen luottovahti Tommi Karhila. Onnea molemmille! Rispektiä parhaimmillaan!

Seuran toimihenkilöiden kauden 2016 – 17 kick off-tapahtuma järjestettiin Kauniaisten kaupungin Villa Frosteruksessa lauantaiaamupäivällä. Ohjelmassa oli mukavaa yhdessäoloa, lämäritutkaa, kiekkogolfia, saunomista ja MM-tason hodareita. Tapahtumassa kunnioitusta osoitettiin Edustuksen ja A-junnujen huoltaja Jarmo Kastikaiselle. Jatkossa Jamon tunnistaa leijonakippari Lasse Kukkosen pelipaidasta.

Tehdään tästäkin kaudesta hieno ja onnistunut – yhdessä. Osoitetaan kunnioitusta toisiamme kohtaan ja muistetaan, miksi hallille on niin hauska tulla. Tavoitellaan unelmia ja tehdään se tyylillä! Pyritään erinomaisuuteen iloisessa ilmapiirissä.

Hyvää kiekkokauden jatkoa ja hallilla nähdään!

Mika