PJ:n blogi

1/2018-19 Kausi 2017 – 18 oli huikea!

Kirjoitin vuosi sitten kauden 2016 – 17 olleen kaikkien aikojen kautemme. Pistimme tällä kaudella vielä paremmaksi. Edustusjoukkue voitti II-divisioonan, ns. Rautaliigan, mestaruuden! GrIFK II voitti III-divisioonan, Sen50 aluesarjan ja GrIFK Stars Stadiliigan! B-juniorit voittivat hopeaa Mestiksessä! C2-juniorit olivat AAy-tason FinalFour-tapahtumassa kolmansia! D2-juniorit voittivat pronssia AAA-tasolla! GrIFK Jääkiekolla on 852 pelipassia. Olemme Suomen kuudenneksi suurin jääkiekkoseura! GrIFK LeijonaUrheilukoulu palkittiin SJL Etelän toimesta vuoden juniorityön palkinnolla! Näiden onnistumisten lisäksi seurassamme tehdään erittäin suuri määrä loistavaa työtä joukkueiden valmentajien ja toimihenkilöiden toimesta. Olen ylpeä seurastamme ja siitä toiminnasta, jota tarjoamme lapsille, nuorille ja varttuneimmille jääkiekon harrastajille. Ensi kaudella osa toiminnastamme tapahtuu Konalan jäähallissa. HIFK-yhteistyön myötä meillä on Helsinkiin hyvä yhteys. Pystyimme yhdessä Blues jrs:n kanssa pitämään Konalan jäähallin auki myös ensi kaudella ja siirsimme Hernesaaren vuoromme näin hieman lähemmäksi omaa halliamme. Olemme toimittaneet kaupungille pyydetyn harjoitushallia koskevan lisäselvityksen ja asia on seuraavan kerran esillä heti loppukesästä. Kiitän kaikkia huikeasta kiekkokaudesta 2017 – 18 ja toivotan kaikille hyvää kesää! Hallilla nähdään! Mika

PJ:n blogi, Uutiset, Yleinen

1/2017-18 Suomi 100 vuotta!

100-vuotias ja 92-vuotias tapasivat Kauniaisten jäähallin kahviossa. Toinen oli pukeutunut sinivalkoiseen ja toisella oli yllään tummanvihreä ja valkoinen vaatetus. Keskustelu oli pitkä, olihan molemmille tarttunut muistoja vuosien varrelta runsaasti. Tarinoissa vilahtelivat vuodet, päivämäärät, sodatkin; tärkeät tapahtumat ja henkilöt käytiin tarkasti läpi. Itsenäisyyttä, sinnikkyyttä, työteliäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä kiiteltiin puolin ja toisin. 92-vuotias muisteli lämmöllä loppuvuotta 1985 ja tuolloin vielä uutta jäähallia. Vuosi 1995 ja never forget oli tapetilla, samoin vuoden 2011 ansioituneet vihreitä värejä edustaneet maailmanmestarit. Lisäksi todettiin nuorten urhojen maailmanmestaruudet vuosilta 2014 ja 2016 ja näiden tuoma positiivinen vaikutus uusien vihreävalkoisten lukumäärään. Uusien vihreävalkoisten alkutaival lauantaiaamuisin ja maanantai-iltaisin todettiin todella tärkeäksi. Keskusteluista ei myöskään unohdettu erästä punasinivalkoista, joka täyttää muutoin kunnioitettavat 120 vuotta. Moni arvaa jo, mistä on kyse. Suomen sadatta itsenäisyyspäivää vietetään tänään. Suurimmat onnittelut! Jääkiekkotermein voidaan todeta, että matka on ollut pitkä, omaa peliä on pyritty pelaamaan, usein on turvauduttu myötäkarvaan, mutta omaa maalia on suojeltu ankarasti, työtä on tehty ahkerasti ja saatu oma joukkue huipulle yhteistyöllä. Avarakatseisuus on lisääntynyt ja on todettu, että yksin ei voida kaikkia asioita ratkoa. GrIFK täyttää tänä vuonna 92 vuotta ja HIFK 120 vuotta. Jääkiekossa seurat ovat tehneet kuusi vuotta tiivistä yhteistyötä ja se on kehittynyt hurjin harppauksin eteenpäin. Yhteistyötä jatketaan, sitä kehitetään ja katsotaan positiivisesti tulevaisuuteen. Tämä blogi on kauden ensimmäinen johtuen siitä, että olen odottanut, että voisin kertoa, milloin harjoitushallimme valmistuu. Hanke on vielä kesken ja päätökset lainatakauksesta puuttuvat, mutta tahtotila kaupungilla on oikea. Nyt etsimme lopullisia ratkaisumalleja siihen, että hanke voidaan toteuttaa. Halliyhtiö on halukas hallinnoimaan ja ylläpitämään nykyistä jäähallia. Tämä toimisi lainatakauksen vastinparina ja jalkapallo- ja tennishallien tavoin kaupunki takaisi lainamme. Keskustelut ja ahkera työ jatkuvat ja lopussa kiitos seisoo! GrIFK Jääkiekko pyrkii olemaan aina eturintamassa, edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Teimme sateenvarjoseurayhteisön ennen kuin kukaan termiä edes käytti, hallistamme lähetettiin suoria junnupelejä ensimmäisten joukossa, pitkät yhteistyökumppanuudet tukevat talouttamme, kiireettömyyden ja pitkäjänteisyyden puolesta puhuvat tänä päivänä kaikki; niin kiekkoliitto kuin isot ja pienet seurat. Tätä on esimerkin näyttäminen. Se vaatii rohkeutta, näkemystä ja kokemusta, jota seurastamme on aina löytynyt, niin joukkueiden toimihenkilöistä, henkilökunnasta, valmentajista ja hallinnosta. GrIFK Jääkiekko on moderni edelläkävijä ja tästä päivästä lähtien seurallamme on käytössään uusimmat, nykyaikaisimmat ja hienoimmat kotisivut. Olemme työstäneet nettiuudistustamme Janne Kalliolan johdolla pari vuotta ja nyt on valmista! Saanko esitellä: GrIFK Jääkiekon uudet nettisivut! Kiitos Janne ja Samuli Agarth suuresta ponnistuksesta! Näihin kuviin ja tunnelmiin. Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Onnea Suomi 100 v! Hallilla nähdään, Mika

PJ:n blogi

4/2016-17 Kaikkien aikojen kausi takana!

Seurassamme on tällä hetkellä yli 800 jäsentä ja kiekkokouluumme osallistui yli 150 lasta, joka on kaikkien aikojen ennätysmäärä. Suomalaiseen tapaan olemme usein varovaisia tuulettamaan silloin kuin olisi sen aika. Annetaanpa palaa kerrankin: 1. Edustusjoukkueemme pelasi II-divisioonan finaaleissa, 2. A-nuoret olivat keväällä nuorten-Mestis karsinnassa ja lähellä nousua Mestikseen, 3. B-juniorit olivat viidensiä Mestiksessä ja 4. C-juniorit pelasivat Mestiksessä. 5. Tämän lisäksi C2-nuoret voittivat alemman AAA-sarjansa näytöstyyliin ja joukkueen kaksi pelaajaa, Oliver Holttinen ja Elmeri Asmundela, osallistuivat -02-syntyneiden Pohjola-leirille. Oliver ja Elmeri pelaavat ensi kauden HIFK:n C-SM-joukkueessa! Toivotamme menestystä! Olemme tehneet yhteistyötä HIFK-yhteistyösateenvarjon alla viisi vuotta. Olemme saaneet yhteistyöltä paljon ja tehneet sen eteen paljon töitä. Paras osoitus siitä, että mallimme toimii käytännössä, on, että pelaajamme mahtuvat halutessaan HIFK:n C-junioreihin. Tämä edellyttää laadukasta, innostavaa, kiireetöntä ja ei-pikavoittoja etsivää toimintaa usean kauden ennen tätä. Voin todeta ylpeänä, että vastaamme tähän itsellemme asettamaamme tavoitteeseen täysin. Tulevista ikäluokistamme HIFK:n C-junioreihin tulee halutessaan mahtumaan vielä enemmän pelaajia. Kiekkokoulumme osallistujaennätys perustuu myös erittäin laadukkaaseen, lapset huomioivaan, leikin varjolla tapahtuvaan iloiseen ja ammattitaitoisten ohjaajien vetämään toimintaan. Kiekkokoulubuumin vuoksi junnujoukkueemme ovat lähes kaikki täynnä. Seuramme voi myös taloudellisesti hyvin ja tekemisen meininki ja henki hallilla on loistava. Taivaanrannassa on yhden harjoitushallin muotoinen ja kokoinen pilvi. Harjoitushallihankkeemme on edelleen voimissaan ja sen eteen tehdään valtavasti töitä. Toivottavasti voin kesän jälkeen ilmoittaa, että asia on kaupungin päätettävänä. Kilpajoukkueidemme tryoutit ovat käynnissä ja kesäharjoituskausi on alkamaisillaan. Toivottavasti pelaajamme muistavat myös huilata kauden jälkeen. Tuskin liikaa kuitenkaan, koska ”tää on vaan niin siistii”. Mukavaa kevään jatkoa ja kesän odotusta! Hallilla ja pururadalla nähdään, Terv. Mika

PJ:n blogi

3/2016-17 Joulunaikaa, -taikaa ja -tauko

Nuorten upeista kotiMM-kisoista on kulunut vuosi ja uudet kisat ovat alkamassa. On tullut siis joulunaika. Perinteistä on hyvä pitää kiinni eli kinkut, laatikot ja suklaat aattona joulupöydässä ja nuorten MM-kisat Tapanina. Toivotan Suomen joukkueelle menestystä! Pienimmissä junnujoukkueissamme on paljon poikia ja tyttöjä. Oman hallimme kapasiteetti on tullut vastaan, mutta onneksi olemme saaneet jäätä Helsingistä aiempaa enemmän. Harjoitushalliprojekti on liikkunut syksyn aikana piirun verran eteenpäin. Keskustelemme kaupungin kanssa siitä, että takauksen vastinparina halliyhtiö ottaa vanhan hallin omistukseensa ja hallinnoitavakseen. Keskustelut ovat olleet rohkaisevia ja toivotaan, että vuonna 2017 on ratkaisevien päätösten aika. Kaavamuutos etenee joka tapauksessa ja kaupunki tarvitsee säästöjä, me jäätä. Win-win! Tähän käytän joulutoiveeni ja toivottavasti jouluntaika toimii. Syyskauden yksi kohokohta hallissamme oli U19-joukkueen maaottelu Tsekkiä vastaan. N. 500 katsojaa näki Suomen voiton, mutta sen lisäksi tapahtuma oli erittäin onnistunut. U19-jojo Hannu Saintula kiitteli Granin hallin tunnelmaa ja välitti kiitokset -06:lle, jotka olivat järjestelyjen takana. Hienoa! Jääkiekon ystävät ovat lahjoittaneet Grani on Ice-tsemppirahastoon 1000 euroa. Suurimmat ja nöyrimmät kiitokset! Tsemppirahasto mahdollistaa jääkiekon harrastamisen perheen taloudellisista haasteista huolimatta. Vapaamuotoiset hakemukset perusteluineen voi toimittaa osoitteeseen grifkjaakiekko.avustukset@gmail.com. Toivotan kaikille parasta, lämmintä ja rauhallista joulua sekä menestystä myös uuteen vuoteen. Hallilla nähdään, mutta ei muutamaan päivään, on joulutauon aika. Mika

PJ:n blogi

2/2016-17 Kunnioita Peliä

Sarjakausi on taas käynnissä. Vanhimmat ikäluokat ovat pelanneet parin viikonlopun ajan sarjapisteistä. Jatkoa seuraa muutaman viikon sisällä, kun nuoremmat joukkueet aloittavat myös sarjakautensa. Suomalaisen jääkiekon strategiaan kuuluu yhtenä neljästä elementistä kunnioitus. Tarkoitus on, että pelitapahtuma on positiivinen kasvuympäristö, jossa onnistumisille ja epäonnistumisille on tilaa. Peli on entistä turvallisempaa. Valmentajat ja tuomarit saavat työrauhan. Kunnioita peliä -ohjelma on suunniteltu, jotta suomalainen jääkiekko olisi reilumpaa kaikille sen osapuolille. Kyse on jokaisen pelin eri roolissa toimivan – pelaajien – valmentajien – tuomareiden ja vanhempien keskinäisestä kunnioittamisesta.    Kunnioitamme toisiamme, jolloin kaikki voittavat! Esimerkki kunnioituksesta nähtiin viikonloppuna, kun GrIFK:n edustusjoukkue, Oravat, palkitsivat taustavoimansa ja toimitsijatehtävissä kunnostautuneen Saila Kuutin arvokkaasta työstään. Samalla palkittiin myös pitkäaikainen luottovahti Tommi Karhila. Onnea molemmille! Rispektiä parhaimmillaan! Seuran toimihenkilöiden kauden 2016 – 17 kick off-tapahtuma järjestettiin Kauniaisten kaupungin Villa Frosteruksessa lauantaiaamupäivällä. Ohjelmassa oli mukavaa yhdessäoloa, lämäritutkaa, kiekkogolfia, saunomista ja MM-tason hodareita. Tapahtumassa kunnioitusta osoitettiin Edustuksen ja A-junnujen huoltaja Jarmo Kastikaiselle. Jatkossa Jamon tunnistaa leijonakippari Lasse Kukkosen pelipaidasta. Tehdään tästäkin kaudesta hieno ja onnistunut – yhdessä. Osoitetaan kunnioitusta toisiamme kohtaan ja muistetaan, miksi hallille on niin hauska tulla. Tavoitellaan unelmia ja tehdään se tyylillä! Pyritään erinomaisuuteen iloisessa ilmapiirissä. Hyvää kiekkokauden jatkoa ja hallilla nähdään! Mika

PJ:n blogi

1/2016-17 Kausi 2016 – 17 on alkanut!

Jäähalli aukaisi ovensa viime viikolla ja samalla alkoi (jää)kausi 2016 – 17. Pelaajamme ovat heinäkuussa pitäneet huolta kesäharjoittelustaan omatoimisesti. Ensimmäisten kahden viikon aikana on nähty, että pelkästään laiturinnokassa omatoimista jaksoa ei ole vietetty. Starttasin mökin pihasta sunnuntaina klo 12.30 ja taivas repesi samalla hetkellä rankkasateeseen. Ilmeisesti sain ilmoituksen, että kesäloma on ohitse. Illalla olimme jo jäällä -04:sten kanssa ja fiilis pelaajilla ja valmentajilla oli, että jäällä oloa oli ollut ikävä. Maanantaina alkoi välivuoden jälkeen taas Slap Shot-kiekkoleiri.  06:set ovat ensimmäistä kertaa leirillä mukana ja sen huomasi jo sunnuntai-iltana: täpinät olivat, no, melko isot. Kaikki tämä kuuluu uuden kauden alkuun. Sopiva tauko jääkiekosta sekä ohjatusta toiminnasta ja pojat odottavat jäälle pääsyä kuin joulupukkia jouluaattona. Hyvänä tavoitteena kaudelle voisi pitää sitä, että oikeanlainen ”kiilusilmäisyys”, iloisuus ja ”täpinä” kestävät läpi koko kauden. Valmentajilta tämä vaatii kekseliäisyyttä ja heittäytymistä, jotta pelaajat jaksavat myös marraskuun räntäsateessa olla yhtä fiiliksissä kuin heinä-/ elokuun vaihteessa. Koutsit ovat koko kesän piirrelleet kuvioita vihkoihin ja miettineet mielessään tulevaa, joten ei hätää: marraskuu ei ole ongelma! Elokuun aikana valmentajat saavat työkalupakkeihinsa myös lisäannoksen uutta, kun valmentajakoulutus järjestetään jo kolmatta vuotta omassa hallissamme. Jojot, huoltajat ja muut toimihenkilöt tekevät joukkueissa erittäin ansiokasta ja tärkeää työtä. Myös heitä koulutetaan ja jojokerho starttaa taas syksyllä. Jälkikasvumme harrastus onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla turvallisessa ilmapiirissä. Pidetään tästä kiinni ja muistetaan kiittää joukkueiden eteen uurastavia. Perheiden mukana olo harrastuksessa on myös tärkeää. Jääkiekko on parhaimmillaan koko perheen harrastus. Jäähallilla vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat saavat uusia, usein pitkäaikaisia ystäviä. Innostuminen lajista samalla on sallittua.  Joukkuehenki rakentuu niin pukukopissa kuin vanhempien ryhmässä, ja kun molemmissa se on hyvällä mallilla, kaikilla on hyvä ja turvallinen olo joukkueissa. Jääkiekko on iloista ja reipasta toimintaa ja sen saa näyttää. ”Tää on vaan niin siistii”, kuten hallilla alkuviikosta kuulin. Toivotan kaikille hyvää, iloista ja täpinäntäyteistä kiekkokautta 2016- 2017! Hallilla nähdään, Mika

PJ:n blogi

3/2015-16 Pelaajat päättää-viikko ja Joulufiilistä!

Jäämies, maalinteko, rankkarit ja pelit – siinä suosituimmat harjoitteet Pelaajat päättää-viikolta. Pojat tietävät parhaiten: leikki ja pelaaminen sekä pelistä yksittäisenä tärkeimpänä ja hauskimpana juttuna maalinteko olivat ykkösiä. Valmentajat voivat huokaista helpotuksesta – olemme tehneet poikienkin mielestä oikeita ja hauskoja asioita, koska tutut harjoitteet löytyivät suosikkien joukosta. Kokemukset Pelaajat päättää-viikolta ovat pelkästään positiivisia ja viikko osoittaa, että meillä on todella fiksuja pelaajanalkuja eri joukkueissa. Tätä jatketaan myös teemaviikkojen ulkopuolella! Joulun jälkeen Helsingissä on tarjolla nuorten MM-kisat. Näitä pelejä kannattaa mennä katsomaan, sillä tulevaisuuden tähtipelaajat ottavat toisistaan mittaa kovatasoisessa turnauksessa. Luvassa on taitoa, vauhtia, suuria tunteita ja pelin opiskeluun kuuluvia, välillä ehkä vääriäkin, valintoja. Suomen maalilla voi ihastella Granissa pelanneen Kaapo Kähkösen otteita! Toivottavasti Suomi jaksaa mitalipeleihin. Kannattaa käydä katsomassa myös muitakin kuin Suomen pelejä. Stadin jäähallissa pelaavat alkusarjaa mm. Kanada, USA ja Ruotsi. Tammikuussa järjestetään Taitoa&Rispektiä-tapahtuma. Taitorataa on treenattu huolella ja iloisin ilmein. Tästä on tulossa tälläkin kaudella hieno tapahtuma. Mennään yhdessä kannustamaan Granin ja muiden yhteistyöseurojen pelaajia 13.1.2016. Hallitus päätti viime viikolla, että käy Slap Shot-leirin peruuntumiseen liittyvän asian kaupungin rattaissa miten tahansa, emme käy perheiden kukkarolla. Toivottavasti kaupunki tekee hyvän päätöksen, mutta koimme tärkeäksi, että pyrimme välttämään taloudellista rasitusta perheille. Keleistä ei voisi päätellä, että Joulu on jo ovella. Silti ehkä hieman hektisenkin syksyn jälkeen toivottavasti jokainen löytää oman joulufiiliksensä. Yhdelle se löytyy joulusaunasta, toiselle kirkosta ja kolmannelle kuusen tuoksusta ja kinkkulautasesta. Oikeaa vastausta ei ole, kuten ei jääkiekossakaan, mutta hyvällä fiiliksellä pääsee pitkälle. Kiitän kaikkia hienosta syyskaudesta! Nautitaan joulunajasta ja palataan taas sorvin ääreen hyvin levänneinä ja akut täynnä virtaa. Toivotan kaikille Hyvää Joulua & Menestyksekästä Uutta Vuotta! Terv. Mika

PJ:n blogi

2/2015-16 Granin väri on vihreä!

GrIFK vietti viime perjantaina virallisia 90-vuotisjuhliaan. Jääkiekon eteen arvokasta ja ansiokasta työtä tehneet palkittiin hopeisella tai kultaisella ansiomerkillä. Ketään syrjimättä tai väheksymättä nostetaan kultamerkkiläisistä esiin pitkäaikainen kiekkokoulumme ohjaaja Mikko Salminen, edeltäjäni Mikael ”Miku” Tötterman, Suomen pitkäaikaisin valmennuspäällikkö/ urheilutoimenjohtaja Samuli Agarth sekä kaikessa mahdollisessa mukana ollut ja oleva Jussi Rapo. Edellä mainitut, samoin kuin kaikki palkitut ovat tehneet seuramme ja kauniaislaisen jääkiekon eteen töitä vuosikymmeniä.  Suurimmat onnittelut ja nöyrimmät kiitokset palkituille! Tilaisuudessa julkistettiin myös seuran historiikki, ”Granin väri on vihreä”. Nimen selitys löytyy kirjan alkusivuilta ja se osoittaa seurallamme olevan erittäin suuri merkitys Kauniaisissa. Jaana Af Hällström on kirjoittanut hienon ja suurta työtä vaatineen kirjan. Historiikkia voi ostaa kahviosta 25 euron hintaan. Oiva isänpäivälahja! Juhlavuosi jatkuu 14.11.2015 GrIFK Jääkiekon Gaalaillan merkeissä. Kaikki mukaan! Urheilullinen elämäntapa -seminaari urheilijan vanhemmille järjestetään 15.11.2015. Luennoimassa on mm. alan todellinen asiantuntija, urheilulääkäri ja valmentaja Harri Hakkarainen. Luvassa on erittäin kattava tietopaketti urheilevan lapsen kasvusta. Jäähallin remontti viivästyi kesällä, jonka johdosta jouduimme perumaan Slapshot-leirimme ja hankkimaan ulkopuolista jäätä kolmen viikon ajan. Olemme toimittaneet liikuntalautakunnalle kirjelmän, jossa pyydämme kaupunkia osallistumaan taloudellisen tappion kattamiseen. Asia käsitellään lautakunnan marraskuun lopun kokouksessa. Palaamme tuolloin asiaan, mutta mikäli kaupunki ei voi tai halua osallistua yhteisiin talkoisiin, joudumme pohtimaan kaikkien joukkueiden muistamista lisälaskulla, suuruusluokaltaan n. 20 €/ pelaaja. Tämä on valitettavaa, mutta tähän on syytä varautua. Mikäli lisämaksuun päädytään, on pelaaminen tästä huolimatta seurassamme edullista verrattuna muihin pääkaupunkiseudun seuroihin. Syyskokouksemme vahvisti kauden 2014-15 tilinpäätöksen viime viikolla ja myönsi hallitukselle vastuuvapauden. Tulos oli positiivinen, mutta tälle kaudelle on luvassa tappiota, mikäli kaupunki ei osallistu remontin viivästymisen aiheuttamaan tulonmenetykseen ja lisäkuluihin. Uuden hallin osalta on positiivista virettä ilmassa. Kaupunki on kesäkuisen päätöksensä jälkeen 8.9.2015 saattanut hallin tarvitseman kaavamuutoksen vireille. Lisäksi olemme saaneet lisäselvityspyynnön, joka sisältää kuusi sivua tarkentavia kysymyksiä. Vastaamme kysymyksiin, jonka jälkeen päätetään lainantakauksesta. Myönteisessä tapauksessa hanke etenee tämän jälkeen yksinkertaistettuna siten, että kaavamuutos saatetaan valmiiksi ja rakentaminen alkaa. Seuramme urheilutoiminta perustuu kiireettömyyteen, turvalliseen kasvuympäristöön ja suunnitelmallisuuteen. Käytännön toteutuksesta vastaavat valmennuksen ammattilaiset ja kokeneet valmentajamme. Urheilutoimintamme perustuu laadukkaaseen harjoittelukulttuuriin, jonka myötä pelaajamme ovat 15-vuotiaana valmiita kilpakiekon vaatimuksiin. Tämän jälkeenkin on vielä paljon matkaa kuljettavana, jatkuu pelaaminen millä tasolla tahansa. Urheilutoiminnanlinjauksemme on joka tapauksessa osoittanut toimivuutensa: C-nuoret saavuttivat tällä kaudella SM-sarjapaikan! Muut karsinnan läpäisseet ovat seurasateenvarjojen ykkösjoukkueita, SM-liigajoukkueiden ja KHL-joukkueen junnuja. Lisäksi SM-sarjaan pääsi vihreissä paidoissaan GrIFK. Käsittämättömän upea suoritus! Onnittelut joukkueelle ja tsemppiä koviin peleihin!  Hyvää syksyn jatkoa ja hallilla nähdään, Mika

Scroll to Top